sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Yellow Hello!


 Yellow Hello! 1 (35x30cm) 2017


Yellow Hello! 2 (35x30cm) 2017


Sunnuntaisin cheerleading-treenit ovat aikaisin aamulla (eli klo 11-13, lol). Olen jaksanut herätä joka kerta, koska cheer on tärkeää hommaa, varsinkin nyt kun treenataan oikein kisoihin  ja jengiä ei jätetä! Tänään sää ei ollut mikään morsian, mutta popsittuani lounaan hoksasin, että ehtisin vielä valoisan aikaan vaikkapa duuniin. Jonkin aikaa työstämäni keltainen sarja saattaisi olla kuvausvalmis.  

Sielläpä ne pikkuiset iloisina odottivat. Maali oli muhkeaa ja sävyt intensiiviset. Tuomaroin kaksi valmiiksi, neljä muuta jää vielä tarkkailtavaksi/ viimeisteltäväksi. Yhden unohdin kuvata, mutta hyvä niin, se jo houkuttaa menemään seuraavalla kerralla töihin. Taisin kertoakin joskus, että kerran suurieleisesti tilasin kiilapuut sataan pikkupohjaan. Vuosien varrella olen tehnyt ja myynytkin kymmeniä, mutta vielä näkyi olevat puut pariinkymmeneen kehykseen. Seuraavaksi siis pingotan näille kavereita. 

Lisää tulossa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti