lauantai 4. huhtikuuta 2015

Hullua hullumpi

Tämä ei ole maalaus, vaan sanapinkka.

Uutteruuteni kääntyy välillä mielipuolisuuden suuntaan. Aika katoaa, olen töissä aamun puolelle ja koska olen koko ajan pirteä, päättelen että nukkuminen on turhaa. Näin kävi viimeksti tammikuussa. Hurahuhhahhei eikä nähty näillä mailla ole meikäläisen vauhtia hurjempaa! Englanniksihan on sellainen sanonta kuin ”paint the town red”, jonka Rabbi Googel (näin israelilaiset lausuvat Googlen ja sanaa bluetooth ne eivät osaa sanoa ollenkaan) suomentaa ”hurvitella”. Minä hurvittelen punaisella ja sen kavereilla, ja kyllä sillä maalimäärällä pienen kaupungin kyllästäisi.

Hulluudesta pudottuani muutuin zombiksi, joka nukkui 15 tuntia kerrallaan. Sitä sitten pari viikkoa ja heräsin urpona, joka ihmetteli, mitä oikein oli tapahtunut. Asunnossa vallitsi kenkämylläkkä.

Koska pää kuumeni niin kovasti, on ollut pakko jäähdytellä vähän pidempään. Maalaaminen on vaarallista. Puolihulluna olen sitten opiskellut hepreaa. Vastaisinko tänään kysymykseen : ”Miksi opiskelet hepreaa”? En tiedä, voiko siihen vastata. Ehkä sekin tosiaan liittyy hulluuteen. Opiskeluhulluus on erilaista kuin maalaushulluus. Hullumaalarin ei tarvitse olla järjissään – päin vastoin järjettömyys maalaa monesti paremmin kuin järki. Mutta opiskelijahullulla täytyy olla terävä pää ja sen pään sisällä erikoisjärkevä järjestelmä – jos haluaa oppia kunnolla. Minulla on mm. lappujärjestelmä, biisilista ja monologitekniikka. On hepreankielinen päiväkirjasysteemi ja juutainen hyötyflirttailu Skypessä. En vastannut siihen kysymykseen. Katsokaa Sukkahousu-uskonto. Ehkä se ei olekaan fiktiivinen elokuva.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti