maanantai 12. elokuuta 2013

Toinen ripustuspäivä, eli vähän ennen avajaisia


- Maaria! Onko suorassa?
- No laske kaks milliä. Jess, se on siinä!
Ikkunaseinä jäi eilen aivan kesken. Naruvirittely oli hankalaa. Mutta nyt, vihdoin, toisen
 uurastuspäivän puolivälissä seinä on valmis.

Enää yksi maalaus odottelee seinälle pääsyä.

Ja nyt pitäisi taas hilautua tuonne ylös

Mies osaa.







Toinen maalauspuolisko odottelee vuoroaan.

Tämä konehan onkin aika kiva kaveri! Varsin nykytaiteellinen sitäpaitsi.




 

Ylhäältä näyttää tältä.


Kankaat pitää saada jotenkuten tasaisiksi. Esim tässä maalauksessa se on hankalaa, koska olen jättänyt työhön maalaamattomia alueita, jotka eivät sitten ole kutistuneet samalla lailla kuin muu maalaus. Alareunoja en kuitenkaan niittaa seinään.

 "No nyt se käski vielä mennä ylös korjaamaan, kangas kuulemma lörpöttää rumasti. Eikä työ vielä tähänkään lopu, lamput täytyy vielä suunnata, mutta ehkä tämä on avajaisiin mennessä kunnossa."


Kyllä siinä aika hoppu tuli, ei yhtään ylimääräistä hetkeä aikataulussa. Rouva oli minuutin myöhässä kampaajalta ja hermoili siinä, että toivottavasti työ valmistuu kampaajan lupaamassa tunnissa.
Pää kääntyili seinäkellon suuntaan, jolloin kiharrin poltti päänahkaa.Sitten juoksujalkaa kotiin ja vaatteidenvaihto. Kaulakoru oli katsottu valmiiksi ja kengät tietenkin (vaihtopussiin), pari rannerengasta vielä, korviksia ei, sitten meikki... huulipuna oli pakko laittaa autossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti