perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kopiogalleria

Sain reilu kuukausi sitten sähköpostia otsikolla "Olemme kiinnostuneita teoksistasi". Tällaisia meilejä tulee aina silloin tällöin, useimmiten blogin ansiosta, ja joskus ne johtavat kauppoihin. Tällä kertaa oli kuitenkin kyse erilaisesta kiinnostuksesta. Yhteydenotto tuli AAVA-nimisestä verkkogalleriasta. Kysesssa on epäilyttävä kopiolafka. Liikeideana on myydä "käsinmaalattua taidetta järkevään hintaan". Tämä tarkoittaa sitä, että taiteilija suunnittelee taulun "designin", josta teetetään "yhteistyöverkon kautta" ties missä "50 kappaleen limited-edition sarja". Näitä "vedoksia" myydään sitten parilla- kolmella sadalla ja taiteilijalle maksetaan myynneistä "rojalti-maksu". Aika inhaa. Ei tullut mieleenkään lähteä moiseen mukaan, mutta päätin ottaa selvää, mistä oikein on kyse. Lähetin 4. huhtikuuta sähköpostia:

Hei!

Kiitos yhteydenotosta ja anteeksi viive vastauksessani.
Konseptinne kuulostaa mielenkiintoiselta. Ennen kuin osaan ottaa kantaa mahdolliseen omaan osallistumiseeni, haluaisin kysyä muutamaa asiaa.
Kuka kopiot maalaa, ja missä?
Antaako taiteilija alkuperäisen teoksen näytille? Minun monissa teoksissa on paljon pintastruktuuria jota lienee vaikea jäljitellä. Myös materiaalin hinta on tällaisissa teoksissa korkea. 
Paljonko taiteilija saa yhdestä myydystä kopiosta? Mitä kopioiden maalaajille maksetaan? Minusta yhden taulun hinta, jos se on 200-400, vaikuttaa vähän liiankin alhaiselta. Syökö se kenties aidon taiteen arvostusta? 
Hieman ongelmallista on sekin, että asiakkaani tuskin haluavat ostaa maalausta, josta on olemassa 50 kopiota. Näin pitäsi maalata kokonaan uusia teoksia galleriaanne varten ja siinä nousee esiin kysymys myynnin epävarmuudesta ja jälleen materiaalikustannuksista, myyntiä kun tulisi olla melko lailla että ne saisi katettua ja sen jälkeen vielä tulisi jotain tuloakin.

yst terv Maaria Oikarinen

En ole saanut vastausta sähköpostiini.
Mitä mieltä olette tällaisesta toiminnasta? Kysymys kollegoille: onko tämä lafka lähestynyt sinua?

EDIT. 27.4.13
Kappas kun sattui. Kirjoitettuani tämän postauksen eilen sähköpostiini oli tänä aamuna tullut vastaus yllä julkaisemaani meiliin, jonka olin lähettänyt yli kolme viikkoa sitten. AAVA-gallerian Creative Director Joel Julkunen vastasi joihinkin kysymyksiini. Kopiot maalataan Kiinassa valokuvien pohjalta. Se, paljonko kopioija saa palkkaa, jäi salaisuudeksi, mutta taiteilijalle maksetaan 10% (!) kopion myyntihinnasta, eli 20-40 euroa. Mitä sillä saa? Ehkä palan kangasta ja muutaman sentin kiilapuuta. Laadukas Lascaux'n väripurkkikin maksaa enemmän, samoin kunnollinen leveä sivellin. Että hyvänen aika, sanon minä. Vaikka "näkyvyys kasvaa huimasti", kun galleria kohta julkaisee englanninkieliset nettisivut. Muu osa Joelin vastauksesta olikin sitten gallerian konseptin kertausta, nämä asiat löytyvät AAVA Helsingin nettisivuilta.

3 kommenttia:

  1. Olen tutustunut hieman AAVA Helsingin teoksiin blogien kautta, sillä galleria on jakanut teoksia joillekin bloggaajille, jotka ovat toki kiitollisina ottaneet teokset vastaan, mutta kukaan ei tosiaan ole kyseenalaistanut toimintaa. Minusta on hieno idea että galleria haluaa tuoda taiteen lähemmäksi "tavallista" ihmistä ja huokeaan hintaan, mutta kun sain kuulla että teoksia tosiaan kopioidaan esimerkiksi 50 kappaletta, tämä pudotti itseni kiinnostuneiden listalta.
    Joukossa oli hienojan töitä, mutta suurin osa vaikutti juuri nopeasti ja ilman ajatusta tehdyiltä, joille oli vain kirjoitettu myyvä mainosteksti teoksen sisällöstä tai "sanomasta".
    Maalatkoon, myyköön ja ostakoon ken haluaa, mutta minusta on väärin että ammattitaiteilijoiden luovuutta halutaan käyttää noinkin törkeästi hyväksi.

    Mielelläni kuulisin/lukisin muidenkin mielipiteitä asiasta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hietzu kommentistasi! Nyt älysin itsekin googlettaa, ja löysin noita sisustusblogeja, joissa hommaa hehkutetaan. Trendin Pupulandiaan laitoinkin kommenttia taidemaalarin vinkkelistä. Tämä juttu on mielestäni ihan "kuuma peruna", josta tosiaan pitäisi keskustella. Haluaisin kovasti kuulla gallerian listalla olevien taiteilijoiden kommentteja: lyökö touhu leiville? Entä miten käy alkuperäisteoksen, jääkö se työhuoneen nurkkaan pölyä keräämään? Vai maalaatteko teokset harkiten käyttämällä mahdollisimman vähän väriä ja sideaineita päästäksenne halvalla?

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista