torstai 20. lokakuuta 2011

3,5 x 1,8m


Ostin maanantaina seitsemän metriä kangasta. Siitä oli tarkoitus tulla neljä maalausta. Pyysin kankaan kahtena kolmen ja puolen metrin palana. Työhuoneella levitin toisen palan lattialle ja päätin, että en leikkaa sitä keskeltä kahtia vielä. 

Sekoitin värejä ketsuppi- ja Fairy-pulloihin: punamustaa, keltaisia ja oransseja. Roiskin ja tiputtelin värejä pulloista, jonkin verran käytin myös muovilastoja värin levittämiseen. Värit saivat sekoittua vähäsen, mutta halusin jättää myös paljasta kangasta näkyviin. Paikoin liikuttelin ja taittelin kangasta ohjatakseni värin kulkua. Ensimmäisen työpäivän jälkeen maalaus näytti tältä:



Kun sitten katsoin kuivunutta maalausta, tiesin heti, että tätähän ei kahtia leikata, tämän kuuluu olla tällainen, suuri ja pitkulainen. Ilman isompaa miettimistä tiesin myös, millä väreillä jatkaa työtä: tekisin värisarjan sitruunankeltaisesta kellanvihreän kautta kylmään vihreään. Maalasin tarkasti pienehköillä pensseleillä. Ongelmitta sain maalauksen valmiiksi muutamassa päivässä.

Maalauksen voi ripustaa vertikaalisesti tai horisontaalisesti. Itse tykkään enemmän ensimmäisestä versiosta, mutta sitä ei voi työhuoneella toteuttaa, kun tilan korkeus on vain 2,25m. Korkeassa galleriatilassa voisi näyttää hyvältä jos näitä olisi muutama lähekkäin. Lähiaikoina saattaa siis kulua kovasti kangasta.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen työ! Ja ei missään tapauksessa saa leikata. Mitä värejä Sinulla oli käytössä? Akryyli? Kangasväri?
    Nyt olen itsekkin saanut avattua inspiraation ja työ on eilisestä vielä märkä. Kova into jo alkaa jatkaa..terveisin Villiviinin Anna.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. En tosiaan leikkaakaan, aion vielä tehdä samaa kokoa lisää, yksi onkin jo melkein valmis, laitan sen pian blogiin. Olen käyttänyt työssä akryyliä sekä Lascaux'n "akryylivesiväriä" (Aquacryl), joka on juokseva, runsaspigmenttinen akryylipohjainen väri.

    Upeaa, että sinäkin olet löytänyt taas innostuksen! Toivotan hyviä maalaushetkiä.

    VastaaPoista