torstai 23. syyskuuta 2010

Yllättävä käänne

Viikkojen hissuttelun jälkeen into kuohahti esiin. Ajattelin ensin vain kurkata lepäämässä olleita kankaita. Käärin rullat auki. Kohta jo Hukkumis-maalaukset vaativat täyden huomion ja maalari oli hypännyt maalaukseen, hui, noin vain tosiaan hyppäsi, ja virta kohisi ja pulppusi.


Tämä on 20. Hukkuminen. Olen lainannut maalaamiseen kankaanvärjäyksen tekniikoita, taitellut työn paketiksi kuten batiikkivärjäyksessä tehdään ja upottanut väriliemeen. Viimeinen värikylpy on ollut pinkki, se on saanut harmahtavalla pohjalla aikaan kanervanpunaista.


Haluan tehdä maalauksesta sävykkäämmän. Mikä tahansa näistä väreistä kävisi tähän työhön. Päätän käyttää keskimmäistä, ultramariinin roosaa, pigmenttiä. Saan kauniin punavioletin sävyn kanervan rinnalle. (Ultramariinin roosat ja violetit pigmentit ovat jauheena vaaleampia kuin valmiissa värissä, sideaine tummentaa pigmenttiä).



Seuraavaksi haluan vaaleamman ja kylmemmän violetin. Sekoitan värin eilisestä pinkkilitkusta ja puuterisiniseksi nimetystä sekoiteväristä, joka sisältää paljon titaanivalkoista ja hieman ultramariinin sinistä.


Kaksi sävyä rikastunut maalaus näyttää nyt tältä, aika hienolta minusta. Ero kuvien välillä ei ole suurensuuri,  mutta se on silti merkittävä, kyse on aivan viimeistelyvaiheesta, jossa pelataan pienillä nyansseilla.
Muuten, sitä mukaa, kun maalauksia valmistuu, lisään kuvat Hukkuminen-verkkonäyttelyyn (yläpalkin linkki). Tänään sinne pääsi kelta-punainen hurjimus.

1 kommentti:

  1. Ihanaa, että olet taas vauhdissa ja kiitos edelleen prosessin jakamisesta, se ON harvinaista!

    VastaaPoista