maanantai 1. maaliskuuta 2010

Parit

 

Tässä on rinnakkain kaksi maalausta. Toinen on ihan uusi, toinen muutaman vuoden takaa. Osaatko sanoa, lukijani, kumpi on kumpi, ja mistä niin päättelet? Onkohan tämä ihan helppo kysymys?

Molemmat maalaukset ovat kokoa 170x130cm, siis skaalassani keskikoisia. Koska tämä koko näillä mittasuhteilla on tuntunut aiemmin sopivalta, tein vuodenvaihtessa saman tien viisi samanlaista pohjaa. Aika pian töistä näytti muotoutuvan jonkinlainen sarja. 

Maalaamisen ja keskeneräisen työn aprikoinnin lomassa minulla on välillä tapana tarkastella vanhempia, valmiita maalauksiani. Nytpä nostin esiin noita saman koon 2006-2007 maalaamiani töitä, joita minulla on jäljellä muutama. Vaikutti siltä, että työt sopivat oikein hyvin rinnakkain tai lähekkäin, samaan sarjaan upouudet ja vanhemmat.  Yläkuvan pari tullaan varmasti näkemään Turussa. En kerro kaksikosta nyt enempää, etten tule paljastaneeksi ajoituskysymystä. Odotan kommentteja.

Alempana on vielä kaksi pariskuntaa. Nämä maalaukset ovat työn alla. Näytän uusia kuvia, kun edistyvät.

(Huom. mitkään maalauksista eivät sinänsä "kuulu" yhteen, siis en aio ripustaa niitä pareiksi, saati myydä pakettina, kunhan katselen tällä lailla).


3 kommenttia:

  1. Kiitos taas väreistä, erityisen ihanaa nyt kun on niin valkoista ja harmaata maisema.. Arvaan että vasemman puoleinen maalaus on uudempi, koska käytät nyt heleitä värejä. Nuo uusimmat työn alla olevat neljä työtä näen musiikkina, tulee mieleen Chopin tai Debussy ( musiikin impressionisteja?) Onnea näyttelyllesi!

    VastaaPoista
  2. Hei, hienoja. Minä arvaan, että oikeanpuoleinen on uudempi. No mulla ei ole pitkää vertailujaksoa, mutta tilaa oli niin ihanasti tuossa oikeapuoleisessa, että arvelin, että SE Sen Täytyy Olla.
    Onnea näyttelylle ja hyvät myynnit!
    tinkeri

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Sain näiden lisäksi kaksi arvausta muuta kautta. 3/4 veikkasi vasenta uudeksi maalaukseksi. Arlen havainto värien heleydestä on pätevä. Inkerin vastaus harmaan työn tilallisuudesta on myös uskottava. Oikea vastaus on, että vasen työ on se uudempi. Syy, miksi esitin tämän kysymyksen, oli se, että katsoessani harmaata työtä koin itse sen jotenkin ihan uutena, ajattelin että olisin voinut maalata sen huomenna. Ehkä olisinkin, mutta vasenta työtä tuskin olisin voinut maalata vuonna 2006/2007, sen paletti ei olisi tullut silloin mieleeni. Harmaassakin on voimakkaita värejä, osin lähes samoja värejä kuin sen parissa, mutta palettini on aika johdonmukaisesti vuosi vuodelta kirkastunut ja vaalentunut.

    VastaaPoista