perjantai 24. heinäkuuta 2009

Taivaspaikkoja

Hämmästyin melkein. Yhteys Verkkonäyttelyä mainostavan maalauksen ja eilisten pilvikuvien välillä on niin ilmeinen. Väri- ja muotomaailmat muistuttavat toisiaan, rytmi ja tunnelma on samankaltainen. Ei olisi liioiteltua päätellä, että valokuvat ovat toimineet luonnoksina maalaukseen. Faktojen valossa päätelmä kuitenkin muuttuu mahdottomaksi: valokuvat on otettu melkein kolme vuotta maalauksen valmistumisen jälkeen.

Vaikutteet kulkevat ristiin. Selvästi olen taipuvainen hakemaan ympäristöstä kohteita, jotka muistuttavat maalauksiani. Itse maalauksen takana taasen on oltava mielikuvieni ja muistojeni varanto; liekö kuvan maalaus eräs tiivistymä vuosien taivaantuijottelusta? Katse kääntyy tuttuun, jokin toistuu, mikä muuntuu? Keräilen auringonnousuja ja -laskuja, usein katson niitä viipyen kuin hidasta elokuvaa. Miten kulta ja punainen alkaa levitä yläpilviin. Joskus ilmenee vihertäviä raitoja, toiste oransseja tupsuja. Pilville on ominaista muodon liikkuvuus ja hajoavuus, rajojen pehmeys, liukumat. Taivas on alati liikkeessä, erilaisia rytmejä täysi. Ilmiöitä voi tarkkailla ikkunasta, jos on sopiva näköala, mutta kokonaisvaltaisemmin tietenkin paljaan taivaan alla.

Kiinnostus laajenee. Tulee seuratuksi sääennusteita ja niiden toteutumista, sään näkymistä taivaan kehällä, eri ilmansuunnissa. Toissapäivänä tiedote lupasi pilviä, sadetta ja pohjoistuulta. Kyllä, tylsää ja harmaata, totesin ikkunasta. Keskiyöllä huomasin pohjoisen tuulleen pilvensä pois: taivas oli kirkas auringon laskea ja nousta. Taivaankannen halkaisi voimakas raja: etelä oli pelkkää tummanviolettia pilveä. Hieno näky.

Kirjastossa uteliaisuuteni johdatti tähtitieteen pariin. Ursan julkaisema kirja Maiseman valot ja värit selittää mm. valon taittumista ilmakehässä, erilaisten haloilmiöiden syntyä sekä hämärän ilmiöitä ja niiden mittaamista. Auringonlaskun tyypillisiksi ilmiöiksi luokitellaan vaakasuorat raidat, kirkas hehku, purppuravalo ja jälkihehku. Vastakkaisessa horisontissa voidaan havaita maapallon varjo (tätä en tiennyt!), vastarusko ja kirkas heijastus. Näillä ilmiöillä on tyypillinen kestonsa, joka määrittyy auringon korkeuden, ei minuuttien avulla. Myös eri väreillä on kaavakuvin osoitettu ilmaantumisjärjestys kirjan esittämässä tyypillisessä auringonlaskussa. Ymmärtääkseni puhe on siis eräänlaisesta keskimääräisestä havainnosta kirkkaalla kevät- ja syystaivaalla. Pilvisyyden ja vuodenajan mukaan vaihtelua esiintyy suuresti. Auringon laskiessa auringon korkeus on nolla astetta suhteessa horisonttiin. Hämärän eri vaiheet porvarillinen, nauttinen ja astronominen jaotellaan miinusasteikolla, ja pimeä alkaa lukemasta -18 astetta (jolloin aurinko siis on 18 astetta horisontin alapuolla). Kun puhutaan aamu- ja iltahämärästä, tarkoitetaan yleensä porvarillista hämärää, kun ei enää tai vielä ole liian pimeää esim ulkotöihin.

Tässä vaiheessa kesää aurinko laskee jo Inarissa, muttei vielä Utsjoella. Hämärää kuitenkin tulee vasta Kajaanin alapuolella. Pohjoisimmassa Suomessa ei siis vielä esiinny kaikkia auringonlaskun valoilmiöitä, mutta auringon loivasta kulmasta johtuen niitä, jotka ilmenevät, ehtii tarkkailla pidempään. Tänään aurinko laskee Kemijärvellä 23.25, huomenna nousee 3.17. Lähden katselemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti