perjantai 3. heinäkuuta 2009

Konstbutik och soffan

Billnäs Sommar on kesätapahtuma, jonka yksi osa on taidegalleria nimeltään Konstbutik. Puodissa on esillä kymmenien taiteilijoiden teoksia, minunkin maalauksiani. Helahoito avattiin kesän alussa lounasbuffet'n, samppanjan ja kulttuuriministerin juhlapuheen merkeissä. Tämän tyyppisissä tilaisuuksissa saattaa taiteilijalle joskus tulla vähän nolo olo. Meininki on niin kaukana oman työn arjesta, kun salamavalot räpsyvät ja kaikenlaista kiiltävää kehua ja kiitosta satelee ilmassa.

En ole kysellyt, miten on kauppa putiikissa käynyt. Toivottavasti kassa kilisee. Ainakin osto-ohjeet ovat mainiot:

Näin ostat taidetta Billnäsin taidekaupasta!

1. Astu rohkeasti sisään taidekauppaan, katsele ympärillesi
ja nauti taiteesta
• Älä jännitä, on erittäin todennäköistä, että muut kaupassa olivat eivät ymmärrä
taiteesta sen enempää kuin sinäkään


2. Valitse teos, joka miellyttää silmääsi ja jonka arvelet kaunistavan kotiasi
tai – mikäli hankit teoksen lahjaksi – ystäväsi kotia
• Jos teoksen värit ja/tai muotokieli sopivat kodin sisustukseen, se on loistoostos.
Jos teoksen värit ja/tai muotokieli ovat ristiriidassa kodin sisutuksen
kanssa, se antaa teokselle mahdollisuuden nousta esiin taustastaan – ja on
siis edelleen loisto-ostos. Jos olet epävarma, valitse teos, joka maksaa paljon
ja/tai on suurikokoinen. Se saa naapurit kateellisiksi. Äärimmäisessä
hätätapauksessa voit myös turvautua myyjän apuun.


3. Varmista, että teos puhuttelee myös tyttö/poikaystävääsi tai
aviopuolisoasi – sen mukaan kumpi sattuu olemaan mukanasi
• Erityisen tärkeää, jos seuralaisellasi on rahoittajan rooli lähestyvässä
taidetransaktiossa. Myyjältä saa tarvittaessa taivutteluapua.

 

Suorasukaista ja hauskaa! Billnäsin kaupasta, toisin kuin gallerioista ja useimmista kesänäyttelystä, saa ostamansa teoksen saman tien pakettiin ja mukaan. Myydyn tilalle tuodaan heti varastosta uusi teos. Konseptin ollessa tämä galleristit ovat satavarmasti ajatelleet tuotevalikoiman maksimaalista myyntipotentiaalia. Muistaakseni korkeatasoinen oli paljon käytetty sana juhlapuheissa. Mutta bisnes tarkoittaa mm. sitä, että korkeatasoisilta taiteilijoilta on laitettu myyntiin enimmäkseen keskikokoisia ja pieniä töitä. Korkeatasoisia kolmimetrisiä maalauksia ei ehkä taidekaupasta tulla ostamaan.

Putiikin osto-ohjeiden toinen pykälä käsittelee taideteoksen suhdetta sisustukseen. Toiset etsivät jotain sopivaa punaisen sohvan taakse, mutta on onneksi niitäkin, jotka ihastuvat taideteokseen ja laittavat sisustuksen uusiksi sen ehdoilla. Hirvittävän usein kuitenkin kuulee kommentin "harmi kun se on noin iso, meille ei mahdu". Monilla on mielikuva, että iso taulu vaatii ison asunnon, vaikka ei se aina niin ole.

Kerran kekkereillä taidetta harrastava pukumies alkoi tivata: "Miksi te nykytaiteilijat teette niin isoja tauluja? Miksi?" Sävy oli vähän aggressiivinen. "Toisilla on kaikki työt niin isoja että ei niitä voi ostaa!" Mies oli kertonut omistavansa sitä ja tätä mestaria, huutokaupoissakin oli huudettu. Selitin, että ison kankaan dynamiikka on mielestäni kiintoisampi kuin pienen, että ihmistä isomman teoksen tekeminen ja kokeminen on kokonaisvaltaisempaa kuin pienen, näkökentän kerralla hallitseman työn. Kerroin, että näyttely tehdään kokonaisuudeksi siihen tilaan, jossa se esitetään, ei ensisijaisesti sohvataulujen kokoelmaksi. Ja että itse ainakin nautin suurten museoiden saleista, joissa voi kohdata ties miten kookkaita teoksia ja viettää aikaa niiden äärellä. Toisaalta monet taiteilijat kyllä tekevät tilaustöitä vaikka asiakkaan toivomien mittojen mukaan, selitin. "Tiedän tiedän, mutta pitääkö niitä isoja maalata?" Mies ei kertakaikkiaaan tuntunut sietävän ajatusta taiteesta, jota ei voinut omistaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti